On vain tarve kirjoittaa. En tiedä mitä, mutta koko ajan tuo kursori kuitenkin liikkuu silmieni edessä. Katsoin äsken elokuvaa Riisuttu mies. Olen nähnyt sen aiemmin ja pakko sanoa että se liikutti minua. Viimeinen puoli tuntia, jonka näin sai minut taas elämän pyörteisiin. En tiedä mistä se johtuu, mutta Samuli Edelman onnistuu tulkitsemaan huonommatkin roolit siten, että tää tyttö jää aina järkeilemään vielä jälkeenkin päin.

 

 Pappi, joka pettää puolisoaan, pappi jolla on omatunto, pappi, joka jatkaa avioliiton rikkomista vaikka painiikin omantunnon kanssa. Pappi, joka saattaa aviottoman lapsen alulle. Ja pappi joka ajautuu rappiolle. Helvetti soikoon, että alan rakastaa pappeja. Noita Jumalan paimenia, jotka elävät elämää sulassa sovussa ja rauhassa syntejä välttäen.

 

Tekopyhiä pappeja, jotka neuvovat muita miten tehdä oikein. Tässä sen näkee, että syntisi se heitäkin piinaa. Minusta tämä elokuva on niin loistava veto, kun vaan voi olla. Ei edes nuo, joiden elämäntehtävä on opastaa meitä eksyneitä lampaita, voi elää elämäänsä eri atmossfääreissä kuin me. Tottahan toki, jokainen ihminen erehtyy ja tekee syntiä. Sanomani ei ole, että tässä se nähdään että papitkin on ihmisiä. Vaan perimmäinen pointti on se, miten tämä elokuva peilasi elämää hyvän ja pahan vastakkain asettelulla. Vai pitäisikö sanoa, syntisen ja syntejä välttelevän vastakkain asettelu.

 

Ihmisen ja papin rooli vastakkain, suorastaan elämänmakuista. Onhan näitä ristiin nussivia pappeja ollut ennenkin elokuvarooleissa, kuten esim. levottomat. Siinä kuvattiin ”tavis pappia” , joka petti ystävänsä, ja pappeutensa nussimalla kiellettyä puuta. Mutta ei. Ei vedä vertoja koruttomalle Riisuttu mies elokuvalle.

 

Onhan paljon demoni vastaan ihminen kauhuelokuvia. Mutta tämä Riisuttu mies toi esille ihmisen sisäiset demonit. Ylistys Samuli Edelmanille, jotta riisuit ne pöksyt kirkossa! Itellä ei olisi ollut pokkaa.

Täydelliset naiset

 

Minä rakastan niitä. Viikon kohokohta on, kun Gaby, Lynette, Susan, Bree ja pahansuopa Edie valtaavat televisioni. Miksi minä rakastan heitä? Syitä on varmasti monia, mutta miksi ihmisiä rakastetaan? Miksi ystäviä rakastetaan, on ehkä nyt se perimmäinen kysymys. 

 

Heihin voit luottaa.

Heille voit uskoutua.

He antavat sinulle tukea, kun sitä tarvitset.

He ymmärtävät mokailusi ja saavat sinut uskomaan, että morkkiksesi on vähäpätöinen muiden mokailuihin.

He jakavat kanssasi ilot ja ovat onnellisia puolestasi.

 

Entäs ystävät, joilta et saa mitään yllämainituista? Niitäkin kuuluu elämääsi ja luultavasti vielä enemmän, kuin ystäviä, jotka vilpittömästi sinusta välittävät.

 

Mutta, Täydelliset naiset, ovat juuri sellaisia ystäviä, joita rakastan. Heistä löytyy ne piirteet, joita minä rakastan ystävissä. Rakastan heidän ilojaan ja tapaa käsitellä elämän kolhuja. Heillä kaikilla on omat heikkoudet, joita minä rakastan, koska niinhän meillä kaikilla on.  Mutta ongelmana on se, että mikäänhän ei koskaan ole kuin elokuvissa. En tiedä kuinka moni omistaa tuollaiset ystävät kuin Täydellisissä naisissa. Jos omistaa niin kertokaa! En tarkoita sitä yhtä hyvää sydänystävää, tietenkin se on parempi kuin ei yhtään. Mutta tarkoitankin useampaa sydänystävää, jotka suorittavat velvollisuutensa näin äärimmäisen hyvin. Tapaavat viikoittain viinilasin ääressä viihdyttäen toisiaan viikon tapahtumilla.

 

Täydellisten naisten suosio luultavasti perustuu juuri siihen, että jokainen nainen voi samaistua heidän roolihahmoihin, heidän tyyleihin, heidän ongelmiin, heidän iloihin, heidän vahvaan tunnesiteeseen. No nyt ei puhuta, heidän isoista taloistaan hienostoalueilla, koska tavalliset naiset monestikin joutuvat tyytymään kerrostalo kaksioon, jossakin elämänvaiheessa. Jokainen siis haluaa, jotain mitä täydellisillä naisilla on. Yksinkertaisuudessaan ystäviä, kuuluuvuuden tunnetta johonkin, koska naisillehan nämä ovat tärkeitä.

 

Olenko minä Täydellinen nainen? Minä olisin ilmiselvästikin Gabyn räiskyvä luonne, lisättynä hieman Breen päättäväisyyttä ja täydellistä tapaa pitää kulisseja yllä. Lisäksi lisäisin siihen Susanin herkkää mieltä ja tietenkin Lynetten lipsuvaa moraalia, joka kuitenkin aina järjestää asiat oikein. Coctail on valmis, jonka marinaadiksi käy Edien ylitsehuokuva seksikkyys ja petollisuus, jolla saat kaiken haluamasi.

 

on ihania ystäviä, mutta vain yksi täydellinen ystävä jolle kerron kaiken. Yksi, jolta saan tukea ja ymmärrystä, yksi joka välittää minusta tavoittelematta omaa etuaan. Vai onko minulla sittenkään ketään täydellistä ystävää? Ehkä luon itselleni illuusion, joka ei olekaan totta. Pääasia, että tunnen edes joskus olevani yksi täydellisistä naisista.