Diivan elämä on ihanaa ja hohdokasta, sillä itserakkaus on suurinta rakkautta mitä maa päällänsä kantaa. Mutta entä kun tämä unohtuu? Hetkeksi voi vajota synkkyyteen..huom! vain hetkeksi. Mikä surettaa diivaa?

Tällä hetkellä hartiollani on puolet maailman painosta, illalla ehkä enemmän. Hän joka on mennyt on tosiaankin poissa. Sitä yllättyy aina yhtä vittumaisesti kun aruringon säteet valuvat kaihtimien läpi ja tunkeutuu sarveiskalvoihisi. Ruska on kauneimmillaan ja ilma hieman kirpeä. Käännät kylkeäsi ja hymyilet. Sitten jostain lyö tuo metrinen halko päähän ja päässäsi kajahtaa, että eihän tässä enää mitään järkeä ole hymyillä tähän aikaan, jos joskus siihen on ollutkin aihetta..mutta ei enää. Joten käännät kylkeäsi ja yrität karistaa tuon ajatuksen pois unen voimalla.